Mustamarliinin kalastus: marliini, joka ei pysty taittamaan rintaeviään

13. lokakuuta 2026

Lähes jokainen kala pystyy taittamaan rintaevänsä kylkeään vasten. Mustamarliini ei: ne sojottavat jäykkinä, niiden nivel on japaninkielisen Wikipedian mukaan kiinteä ja liikkumaton, ja englanninkielisen Wikipedian mukaan niitä ei — etenkään noin 68 kg:n painosta alkaen — saa enää painettua litteiksi kylkiä vasten, vaan niitä voi vain kallistaa hieman taaksepäin. Juuri tästä sen erottaa varmasti sinimarliinista. Tämä artikkeli kertoo mustamarliinista, *Istiompax indica* — englanniksi black marlin, saksaksi Schwarzer Marlin, espanjaksi marlín negro, italiaksi marlin nero, ranskaksi makaire noir, portugaliksi marlim-preto, hollanniksi zwarte marlijn, ruotsiksi ja norjaksi svart marlin, venäjäksi чёрный марлин, japaniksi シロカジキ (shirokajiki).

Sukunsa ainoa laji

Mustamarliini kuuluu purjekalojen heimoon (Istiophoridae), kuten myös sinimarliini, valkomarliini, raitamarliini, purjekala ja Välimeren marliini, joille kullekin tämä sarja on omistanut oman ryhmän. Sen kuvasi vuonna 1832 ranskalainen eläintieteilijä Georges Cuvier, tuolloin nimellä *Tetrapturus indicus* (englannin- ja espanjankielinen Wikipedia). Pitkään se kuului sukuun *Makaira*, sinimarliinin sukuun; nykyään se on suvun *Istiompax* ainoa laji (saksan-, ranskan- ja italiankielinen Wikipedia). Saksankielisen Wikipedian mukaan tämä suku on suvun *Kajikia* — valko- ja raitamarliinin — sisar.

FishBasen mukaan se on pelaginen, valtamerellinen kala, joka elää yleensä pintavesissä harppauskerroksen yläpuolella — mutta toisin kuin sukulaisensa, usein lähellä maata, saarten ja koralliriuttojen tuntumassa. Japaninkielinen Wikipedia kirjoittaa, että purjekalan jälkeen se on marliineista se, joka todennäköisimmin ilmaantuu rannikon lähelle. Englanninkielisen Wikipedian mukaan eräässä tutkitussa populaatiossa se vietti yöllä jopa 87 % ajastaan ylimmässä 30 metrissä, mutta päivällä alle 60 %. Nuoret mustamarliinit käyttävät Australian edustalla Ison valliriutan laguunia kasvualueenaan ja kerääntyvät sinne kausittain (englanninkielinen Wikipedia).

Sen saalista ovat kalat, kalmarit, seepiat, tursaat ja suuret äyriäiset — ja silloin kun niitä on runsaasti, enimmäkseen pienet tonnikalat (FishBase). Japaninkielinen Wikipedia kutsuu sitä yhdeksi boniitin harvoista saalistajista; siitä sen lempinimi カツオクイ (katsuo-kui, ”boniitinsyöjä”). Englanninkielisen Wikipedian mukaan se suosii makrillipiikkimakrilleja (mackerel scad); joidenkin yksilöiden mahoista tutkijat ovat löytäneet jopa nuoria haita. Se nielee saaliinsa pää edellä, ja koska sen mahasta löytyneessä saaliissa on usein nokan iskujen jälkiä, sen uskotaan käyttävän nokkaansa saalistaessaan parven sisällä (englanninkielinen Wikipedia). Malesian edustalla sen ravinto koostui venäjänkielisen Wikipedian mukaan pääasiassa anjoviksista, piikkimakrilleista, liitokaloista ja kalmareista.

Mistä sen tunnistaa

Pitkänomainen ruumis, FishBasen mukaan ei kovin litistynyt — kaikista marliineista tukevin — ja lyhyt, raskas nokka (FishBase, saksan- ja englanninkielinen Wikipedia). Silmien takaa selkä kohoaa jyrkästi ensimmäiseen selkäevään asti; siitä sen japanilainen lempinimi カタハリ (katahari, ”leveät hartiat”). Ensimmäinen selkäevä on korkeimmillaan edestä mutta ei yllä ruumiin korkeuteen (FishBase, saksan-, italian- ja venäjänkielinen Wikipedia) — raitamarliinilla asia on päinvastoin. Rintaevät ovat sirppimäiset ja jäykät eikä niitä voi taittaa: varmin tuntomerkki. Englanninkielisen Wikipedian mukaan se on myös ainoa keihäsnokkainen kala, jolla toinen selkäevä alkaa toisen peräevän etupuolelta, kaiken kokoisena. Selkä on tummansininen–sinimusta, vatsa hopeanvalkoinen, ensimmäinen selkäevä mustahko–tummansininen ilman täpliä, muut evät tummanruskeat (FishBase). Ihossa on pieniä, upotettuja suomuja, joissa on yksi tai kaksi terävää kärkeä (FishBase, saksankielinen Wikipedia).

Englanninkielisen Wikipedian mukaan sinimarliinista sen erottaa tämä: sinimarliinin rintaevät osoittavat enemmän sivulle, mustamarliinin enemmän alaspäin; mustamarliini on suurempi eikä sillä ole lainkaan himmeitä vaaleansinisiä pystyraitoja. Raitamarliinista ja valkomarliinista sen erottavat niiden selvät raidat, jotka siltä puuttuvat.

Koko: FishBase ilmoittaa enimmäiskooksi 465 cm haarukkapituutta, tavalliseksi pituudeksi 380 cm ja suurimmaksi julkaistuksi painoksi 750 kg. Japaninkielisen Wikipedian mukaan se on siten kaikista marliineista painavin; yli 120–130 kg:n kalat ovat lähes aina naaraita.
Ennätys: Elokuussa 1953 Perun Cabo Blancon edustalla Alfred C. Glassell Jr. sai noin 710 kg:n (1 560 lb) mustamarliinin — englanninkielisen Wikipedian mukaan se oli vuonna 2023 yhä IGFA:n sääntöjen mukainen ennätys. Kala on säilötty, ja se on nähtävillä Washingtonissa.
Kutu: FishBasen mukaan se kutee mieluiten 27–28 °C:n vedessä; yksi kutukypsä naaras kantoi noin 40 miljoonaa mätimunaa. Venäjänkielinen Wikipedia kutsuu sitä eräkutijaksi.

Missä se elää — ja Camoglin kala

FishBase: Indo-Tyynenmeren trooppisissa ja subtrooppisissa vesissä, toisinaan lauhkeissakin, 44° pohjoista ja 47° eteläistä leveyttä välillä, 15–30 °C:n vedessä. Laajalti vaeltava kala. Italiankielisen Wikipedian mukaan sitä esiintyy Itä-Afrikan rannikolla Etelä-Afrikasta Djiboutiin, Madagaskarin ja Seychellien ympärillä sekä itäisellä Tyynellämerellä Kaliforniasta Chileen. Venäjänkielinen Wikipedia mainitsee paikoiksi, joilla se on erityisen yleinen, Itä-Kiinan meren, Indonesian sisämeret sekä Meksikon ja Keski-Amerikan rannikot. FishBasen mukaan harhailevia yksilöitä vaeltaa Hyväntoivonniemen ympäri Atlanttiin — mutta lisääntyvä kanta siellä on epätodennäköinen.

Entä Välimeri? Italiankielinen Wikipedia kertoo yhdestä ainoasta löydöstä: vuonna 1987 Ligurianmerellä Camoglin luona pyydettiin mustamarliini, joka oli todennäköisesti tullut Gibraltarinsalmen kautta — ja kutsuu sitä siellä hyvin harvinaiseksi. Eurooppalaiselle kalastajalle se jää matkakalaksi. Englanninkielisen Wikipedian mukaan sitä kalastetaan ennen kaikkea Etelä-Amerikan, Etelä-Aasian ja Australian edustalla; japaninkielinen Wikipedia kutsuu Cairnsin edustan uistelua kuuluisaksi — ja kirjoittaa, että sen lihan kaupallinen pyynti ja myynti on siellä kielletty. Venäjänkielisen Wikipedian mukaan useimmat urheilukalastajat nykyään vapauttavat saamansa marliinin.

Lautasella

FishBasen mukaan sen liha on hyvälaatuista; sitä myydään jäähdytettynä tai pakastettuna, ja Japanissa siitä valmistetaan sashimia. Japaninkielinen Wikipedia kirjoittaa, että sen liha on punaista ja sitä pidetään sinimarliinin lihaa maukkaampana, parhaimmillaan talvella. Venäjänkielinen Wikipedia kutsuu sitä kalliiden ravintoloiden herkuksi. Yhdysvalloissa vuoden 2012 Billfish Conservation Act kieltää marliinin myynnin — ei sen kalastusta (englanninkielinen Wikipedia).

Kahdeksan ristiriitaa, jätetty tarkoituksella auki

Kuinka nopea se on? Suomenkielinen Wikipedia: noin 130 km/h. Portugalinkielinen: 120 km/h. Hollanninkielinen: noin 90 km/h. Ranskankielinen: 40–60 km/h lyhyillä matkoilla. Englannin- ja italiankielinen viittaavat vuoden 2016 tutkimukseen, joka laskee lihasten supistumisajoista teoreettiseksi ylärajaksi vain noin 36 km/h — ja pitävät lukuja kuten 129 tai 132 km/h liioitteluna.
Kuinka painavaksi se kasvaa? FishBase ja useimmat Wikipediat: 750 kg. Englanninkielinen: mahdollisesti jopa 900 kg. Ranskankielinen: jopa tonnin. Saksankielinen: naaraat tavallisesti enintään 650 kg. Ja tavallinen pituus: 380 cm (FishBase, italiankielinen Wikipedia) — tai noin 1,8–2,7 m (englanninkielinen Wikipedia, ”6–9 ft”).
Kuinka syvällä se ui? FishBase: 0–915 m, tavallisesti 0–200 m. Saksankielinen: yli 900 metriin. Italiankielinen: tavallisesti ei syvemmällä kuin 100 m, mutta jopa 950 metriin. Englanninkielinen: noin 500 metriin. Portugalinkielinen: ei kauas pinnan alle.
Elääkö se Atlantissa? FishBase sekä saksan-, englannin-, italian- ja japaninkielinen Wikipedia: niemen ympäri tulee vain harhailijoita, eikä kutua Atlantissa ole havaittu. Suomenkielinen: ei Atlantissa eikä Välimerellä. Italiankielinen taas tuntee Camoglin saaliin. Ja portugalin- ja hollanninkielinen Wikipedia yksinkertaisesti laskevat Atlantin sen valtameriin.
Onko sillä raitoja? FishBase: joskus vaaleansinisiä pystyraitoja. Saksankielinen: toisinaan; useimmat ovat kuviottomia. Venäjänkielinen: aikuisilla ei ole raitoja, vain nuorilla. Englanninkielinen: siltä puuttuvat sinimarliinin himmeät raidat. Italiankielinen: vatsassa joskus tummempia vöitä.
Kuinka vanhaksi se elää? Italiankielinen Wikipedia: jopa 12-vuotiaaksi. Japaninkielinen: 10–13 vuotta. Englanninkielinen: naaraat elävät pidempään kuin koiraat ja ovat noin 5 vuoden iästä alkaen suurempia — sitä ennen pienempiä.
Onko se uhanalainen? FishBase sekä italian- ja espanjankielinen Wikipedia: IUCN luokittelee sen ”Data Deficient” eli puutteellisesti tunnetuksi. Englanninkielinen: sen tila on tuntematon — osin siksi, että se on erityisen taitava pudottamaan seurantalaitteensa. Portugalinkielinen: vuonna 2010 Greenpeace lisäsi sen punaiselle listalleen. Hollanninkielinen: valtavasti ylikalastettu.
Kalastetaanko sitä? Englanninkielinen Wikipedia: ”currently no fisheries” – tällä hetkellä ei kalastusta. Italiankielinen: noin 5 000 tonnia vuodessa. Venäjänkielinen: 2 200–6 400 tonnia vuodessa 1970-luvulta 1990-luvulle, pääasiassa Japani, Indonesia ja Taiwan, pitkillä siimoilla, uistelemalla ja käsisiimoilla.

Viisi nimeä, jotka johtavat väärän kalan luo

”シロカジキ” — ”valkoinen” marliini. Japaniksi mustamarliinia kutsutaan nimellä shirokajiki, kirjaimellisesti ”valkoinen marliini”. Japaninkielisen Wikipedian mukaan englanninkielinen nimi viittaa elävän kalan tummaan selkään, japanilainen sen vaaleaan väriin kuoleman jälkeen. Englannin white marlin taas on aivan eri kala: Atlantin valkomarliini, japaniksi ニシマカジキ, jolle tämä sarja on omistanut oman ryhmän.
”クロカジキ” — ”musta” marliini. Päinvastoin japaniksi sinimarliinia kutsutaan nimellä kurokajiki, kirjaimellisesti ”musta marliini”. Hae japaniksi mustaa marliinia, niin päädyt siniseen — hae valkoista, niin päädyt mustaan.
”Makaira indica”. Tällä vanhalla nimellä se esiintyy yhä portugalinkielisessä Wikipediassa ja monissa vanhemmissa lähteissä. Mutta *Makaira* on nykyään sinimarliinin suku; mustamarliini on yksinään suvussa *Istiompax*.
”Marlijn”. Hollanninkielinen Wikipedia käsittelee mustamarliinia pelkällä otsikolla marlijn — sanalla, joka hollanniksi tarkoittaa kaikkia marliineja. Kun siellä lukee ”marlijn”, ei voi tietää, mitä niistä tarkoitetaan.
”Aguja negra”, ”picudo negro”. GBIF luettelee sen espanjaksi myös nimillä aguja negra ja picudo negro. Mutta espanjaksi aguja tarkoittaa myös nokkakalaa, jolle tämä sarja on omistanut oman ryhmän — tuskin metrin mittaista kalaa, joka ei ole sukua marliineille.

Jäljelle jää kysymys, josta jokainen tämän sarjan artikkeli alkaa: milloin. Elinympäristö, saalis ja tavat on kerrottu yllä, ja ne pysyvät. Joka päivä muuttuu kaikki muu — ja juuri siinä ratkeaa, kannattaako päivä vesillä. Sen StrikeAhead laskee: se ottaa huomioon olosuhteet sinun vesilläsi ja kertoo, milloin reissu kannattaa. Ja koska riuttojen reunoja, syöttikalaparvia ja avomeren sinistä ei osaa lukea ensimmäisestä päivästä lähtien, StrikeAhead Pathfinder kertoo, kenen kanssa lähdet merelle: kuratoituja oppaita ja kippareita, henkilökohtaisesti tarkastettuja ennen listausta — lupa ja vakuutus —, varmennetuilla saaliilla mainoskuvien sijaan, ilman maksettua rankingia ja sinulle kalastajana ilman välityspalkkiota.

Kalasta oikealla hetkellä →